Heippa,

Olen Eveliina. Ihanaa, että löysit tänne. <3

 

Piirtäminen on ollut osa elämääni niin kauan kuin muistan. Lapsena täytin paperit hevosilla ja dinosauruksilla, ja vaikka aika on kulkenut eteenpäin, noita 90-luvun piirroksia löytyy yhä kaapin perukoilta muistuttamassa siitä, mistä kaikki alkoi. Teini-iässä piirtäminen jäi taka-alalle ja hiljeni pitkäksi aikaa, kunnes vuonna 2010 sain syntymäpäivälahjaksi öljyvärit. Se hetki herätti jotain uudelleen.

Siitä lähtien taide on kulkenut mukanani eri muodoissa ja vaiheissa. Olen kokeillut monia tyylejä ja tekniikoita, etsinyt ja erehtynyt, opetellut katsomaan ja kuuntelemaan omaa ilmaisua. Realistinen piirtäminen, koivumaalaukset ja paperikollaasit ovat vuosien varrella nousseet minulle tärkeimmiksi tavoiksi tehdä taidetta. Ne tuntuvat omilta, luontevilta ja rehellisiltä.

Minulle taide on ennen kaikkea tapa ilmaista ja jäsentää maailmaa. Sisäinen tarve tehdä ja luoda on vahva, ja työskentely on usein hidasta, kerroksellista ja intuitiivista. Haluan, että teoksissani on tilaa katsojalle, omille ajatuksille ja tunteille.

Uskon, että jokaisella teoksella on oma ihmisensä. Että jossain on koti, tila tai hetki, jossa juuri tietty teos tuntuu oikealta. Jos jokin työni pysäyttää sinut tai herättää tunteen, se ei ole sattumaa.

 

Toteutuneisiin teoksiini voit tutustua verkkosivujen galleriassa sekä Instagram-tililläni @arteveliina.